Heippa!
Ihan ensimmäiseksi kiitos aktiivisesta osallistumisesta Kuopion astangasalin viikkotunneille. On palkitsevaa pyörittää toimintaa, kun tietää että sali ja siellä tapahtuva toiminta on niin tärkeää niin monelle <3
Varauskalenteri on ollut toiminnassa nyt muutaman kuukauden. On huomattu, että kalenteri täyttyy aikalailla täyteen heti kun tunnit avautuu varattaviksi. Tämä on tietysti positiivista! Lieveilmiö on se, että varauksia myös perutaan aika lyhyellä varoitusajalla, edellisenä päivänä ja samanakin, jolloin jää aika vähän aikaa suunnitella tulemistaan heille, jotka on joutunut jäämään ”kyttäilemään” mahdollisia perumisia.
Jotta edelleen pystyisimme tarjoamaan mahdollisuuden saliharjoitteluun mahdollisimman monelle, päätetiin hiukan fiilata varauskalenterin täyttämisen sääntöjä.
8.3. alkaen voit varata VAIN yhden tuntivarauksen kerrallaan. Kun olet käyttänyt tämän varauksen tulemalla tunnille, voit tehdä heti uuden varauksen. Poikkeuksena tähän sääntöön on saman päivän varaus saman päivän tunnille, jos kalenterissa on tilaa. Silloin ei tarvitse perua sitä sinun seuraavaa ”virallista” varausta. Menikö sekavaksi?:D
Esimerkki: Käyt maanantaina tunnilla ja teet seuraavan varauksen keskiviikolle heti pukkarissa. Tiistaina huomaat, että tiistain tunnilla on tilaa ja oikeastaan huvittais mennä tunnille. Teet varauksen, käyt tunnilla ja ET menetä keskiviikon varausta.
Muuten tulevaisuuteen saa olla yksi varaus per pää kerrallaan.
Tällä systeemillä pyritään tasapuolisuuteen. Systeemi on yhtä stressaava ja toisaalta selkeä kaikille. Joutuu ehkä miettimään tulemisiaan hiukan tarkemmin ja toisaalta olemaan hereillä varaamisen suhteen. Ehkä myös joskus sietämään pettymystä, jos ei omalle suosikkitunnille mahdukaan..niin käy varmasti kaikille. Tämän voisi ottaa joogaharjoituksena ;)…
Toivotaan että jossain vaiheessa koronarajoitteet hellittää ja voitas taas olla rennommalla porukkamäärällä, mutta tällä hetkellä näyttää olevan suositukset kireämpään suuntaan.
Joka tapauksessa pyrimme tekemään parhaamme, jotta tunnit toteutuisivat salilla mahdollisimman vastuullisesti ja luotettavasti.
Seuratkaa kalenteria myös sunnuntai-tuntien tiimoilta. Niitäkin tarjotaan silloin tällöin.
Kaikenlainen kommentointi liittyen tunteihin, varausjärjestelmään ja mihin tahansa salin toimintaan on enemmän kuin toivottavaa! Sekä ruusut että risut! Ruusut kertoo että jotain on tehty oikein ja risut on hyvä kohta miettiä mitä voitas tehdä paremmin!
Kaunista kevättä toivotellen,
Marjut ja hallitus
Matolla nähdään!